tiistai 25. helmikuuta 2014

Aina jänskättää

Odottelen täällä kiltisti, että tuossa kahden tunnin päästä lähden huristelemaan autolla pienen matkan ystävän luokse päiväkahville. Olen menossa hänen luokseen nyt vasta toista kertaa kylään ja siltikin minnuu jänskättää, että ei oikein tiedä, mitä tässä odotellessa tekisi. Tuntuu, että vatsa on pelkästä ajatuksestakin ihan sekaisin. Olen aina ollut sellainen jänskättäjä, että oksat pois. Joskus en ole päässyt tapaamisiin lainkaan, kun on olo mennyt niin huonoksi :( Itseä harmittaa tällainen, mutta minkäpä minä itselleni voin, kun olen mikä olen, niin kanssa olen just sitä sitten, jänskättäjä.
Ihmetellä täytyy, miten olen saanut tämän aamupäiväni kulumaan, sillä heräsin jo ennen kasia valmistautuun tähän päivään. Ensin join kupin teetä, hetken kuluttua puolitoista mukillista kahvia, siitä hetken perästä rahkaa. Muuta en ole syönytkään, ei huvita alkaa mitään kokkaamaan, olen laiskakin sen hyvän lisäksi ja tyhmä ja lihava ja ruma ja inhottava ja kaikkea muuta negatiivista.

Eilisestä saakka olin hyvin hyvin epävarma Miehen suhteen, että mitä minä oikein haluankaan. No, kerrottakoon, että tänä aamuna eksyin pitkästä aikaa sättiin hetkeksi. Eipä siellä huvittanut kauaa olla. Aloin itkeä, että onhan mulla ikävä Miestä ja en kyllä mistään löydä niin ihanaa ihmistä. Mutta minnuu pelottaa, pelottaa niin pirusti, että särjen sydämeni. Järjen ääni kysyy, no mitä sitten? No sitä sitten, että alan itkeä niin hirvittävästi, ettei siitä tule loppua lainkaan. No mitä sitten? Nenä menee ihan tukkoon ja silmät turpoo umpeen, ei ole kivaa enää kellään. No, mitä sitten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit blogissani ja jätit kommentin :)