keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Oukkidoukki

Meinasin ensiksi laittaa jutun otsikoksi että keskiviikko jne. Mutta sit tulikin tuo sananen, kuin tilauksesta, kun siirsin tuossa teemukiani.
Heräsin tuossa vajaa tunti sitten. Näin kyllä Niin ihmeellisiä unia, että ei mitään rajaa! Aika veikeesti Tiina kyselikin kommentissaan, että uskonko uniin.

Uni alkoi  näin: Olin äiteen kanssa tulossa jostain mun vanhalla Honda Monkeyllä, siis mopollani, kaks päällä, meitin pienen kylän läpi. Oli tarkoituksena mennä porukoille. Siinä keskellä kylää seisoi mies ja toinen oli pyörällään. Mies, joka seisoi tiellä ilman pyörää, hänellä oli pistooli! Yritin vauhdittaa äitiä ajamaan mopolla nopeeta miesten ohitse, mutta äiti haluskin pysähtyä. Sit jotenkin päästiin miesten ohi ja kuului ampumista meiän perään!
No sit tuli mäki, niinkuin normistikin tuolla kotipuolessa ja sen mäen molemminpuolin on metsää. No nyt näin kaikki metsän eläimet, oli leijonia ja norsuja ja karhuja ja kaikkia valtavan isoja elämiä! Mua alkoi pelottaa, että tulevat tielle ja syövät meidät. Sit muistin unilaulun ja aloin laulaa sitä, samalla, kun äiti huristi mopolla mäkeä ylös. Laulu tehosi ja kaikki eläimet nukahtivat ja me päästiin kotiin.
Kotona oli kaksi autolastillista vieraita: mun lapsuudenihastus kahden ex-eukkonsa ja tän nykyisen eukkonsa kans ja hänen veljensä kans. Mä kun melkein kuustoista vuotta sitten olin tän miehen nykyisen eukon veljen kanssa, ni tää veli oli kasvattanut parran ja oli muutenkin muuttunut. Mun siinä unessakin piti pyytää siltä hepulta anteeksi, miten jätin hänet silloin vuosia sitten, mutta en saanut mahdollisuutta jutella hänen kanssaan.
Sit olin entisessä työpaikassani ja mun piti etsiä yläkerrankärryyn kahvikuppeja, enkä löytänyt niitä mistään kaapeista.
Kävin jopa jossain alakerrassa ja näin, että siellä korjattiin jotain. Katsoin ovesta sisään yhteen huoneeseen, että onko sielläkään niitä pirun kahvikuppeja, vaan ei ollut.
Sit näin käytävällä huoltomiehen, johon olin ollut ihastunut alusta saakka. Hän sanoi mulle heti, että soitellaan! Kysyin, että muistaako hän, että olin jo vuonna 2004 täällä töissä. Hän mietti hetken ja sanoi, ettei hän mun nimeä muista. Mua jotekin niin siinä unessa huvitti, kun hän sanoi heti mut nähtyään, että soitellaan. Olin ihastunut häneen siinä unessakin.
Menin takas keittiölle ja kahvikupit oli korissa linjaston päässä! Siis niin lähellä ja mä etsin kaukaa!

Kysymys kuuluu, uskonko uniin??? Tuon unen nähtyäni voin vain sanoa, että en mä kyllä kaikkeen uninäkemääni usko. Onhan mulle kertynyt nuita unikirjoja, joita tuli nuoruudessa luettua tarkkaankin, että joittenkin unien merkitys on jäänyt mieleeni. En mä enää niitä kirjoja lue, ei vaan kiinnosta lukea.
Ehkä mun pitäs tämän unen nähtyäni lukea 2004 vuoden päiväkirjajutut.
Hitsi, nyt mulla on vain tuo huoltomies mielessä! Yhteen aikaan oikein pelkäsin, että törmään häneen jossain kylällä ja tulihan hän kerran samaan kauppaan ja mulle tuli kiire päästä kaupasta pois!
Muistan yhdenkin kerran, kun taisin olla poissa töistä, tein vain pätkätöitä silloin kyseisessä puljussa. Olin sitten kaupoilla ja karkkihyllyllä kattelemassa suklaalevyjä. Yhtäkkiä tää huoltomies olikin siellä tikkaripuolella. Vilkasin häntä ja hän hymyili mulle ja mä lähdin kiireesti karkkihyllyiltä pois maito-osastolle, vaikka mun piti jo mennä kassalle.
Voi hitsi sentään, mikä hupsu sitä on, kun on ollut ihastunut!
Vastaus kuuluu: En usko sokeasti uniin, että  ne nyt oikeesti tulee tapahtumaan.
Tänään mulla on aika lääkärille, saa nähä, mitä siellä tapahtuu.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä

Kuinka ollakaan, tämäkin on bc-kirja, kuten kohta kaikki mun kirjani ovat.
Neljäs painos, kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 2006, Kustannusosakeyhtiö Otava, Painopaikka WS Bookwell Oy, Juva 2007, 271 sivua, Loisto-pokkarit.

McCall Smith on luonut hahmon, jonka seurassa pimeimpäänkin kaamokseen pilkahtaa valo. -Keskisuomalainen.

Jälleen Mma Ramotswella riittää töitä: palmikointisalonkien varakas omistajatar on pyytänyt häntä selvittämään lukuisien kosijoittensa motiiveja.
Tehtävä on hankala, mutta Mma Ramotswe on tunnettu erehtymättömästä naisenvaistostaan. Eri asia on, noudattaako asiakas viisaita neuvoja vai kuunteleeko hän kurittoman sydämensä ääntä.
Mma Ramotswen omat hääsuunnitelmat sen sijaan eivät tunnu vieläkään etenevän.

Ehdottomasti ihana! - Yhteishyvä.

Sain tämän opuksen hep-kirjana jo elokuun 11.päivä viime vuonna ja silloin aloitin lukea, vaan pitipä jättää lukeminen, kun 15.8. aloin lukea aakkoshaastekirjoja. Senpä takia ei pahemmin ole muistikuvia, mitä tapahtui ennen sivua 72, sillä siitä lähtien jatkoin tän lukemista perjantaina. Osasin sentään kolme kokonaista päivää olla lukematta mitään kirjaa. Ehkä lukutauko ei vieläkään ollut tarpeeksi pitkä, kun Tsernobylin tapahtumat ja dracula-jutut pyöri mielessä, edellisten luettujen kirjojen takia.
Ihan mukavaa luettavaa tämä kirja oli, vaikka ei joka lukuhetki ajatus ollut mukana luetussa. Kirjassa ärsyttävää ol Mma ja Rra-lyhenteet ja ihmisiä nimiteltiin sukunimien mukaan, se oli todella häiritsevää lukemisessa, eikä oikein ottanut luonnistuakseen lukuhommassa. No, nyt tämäkin kirja on luettu.
Suosittelen opusta, tai miksei koko Ramotswe-sarjaa, jos tykkää lukea kepeää tekstiä ja tuntee itsestään, että minua haitanneet(lyhenteet ja sukunimittelyt), seikat, eivät itseä niin paljoa haittaa. Ehdottomasti kyllä tutustumisen arvoinen kirja.

torstai 23. helmikuuta 2012

Mitäs minä sanoin jo marraskuulla..

 Prinsessa Victorian vauvamasu 

Tästä kuvasta povasin prinsessalle tyttövauvaa 24.11.2011 ja näin hänestä seuraavan kerran kuvia vasta menneenä tiistaina 21.2.2012, iltalehden nettisivuilla, kun Tarja Halonen oli käynyt viimeisellä valtiovierailulla Ruotsissa ja siitä oli uutisoitu.
Eilen kävin kaupassa ja näin nuo iltalehdet kuvineen, meinasin ostaa lehdet, mutta en sitten kuitenkaan ostanut.
Nyt äsken, kun sain koneeni auki ja avautui Saunalahden kotisivu, niin oli kuva Danielista ja uutinen, että prinsessa on saanut tytön! Hetipä pit mennä iltasanomien sivuille ja lukasta juttu. Tässä on sinne linkki:

Prinsessa Victoria sai tytön

Että näin kivasti voi käydä. On miussa jottain povarin vikkaa :)
Oikeesti mie oon superonnellinen Victorian puolesta, kun sai ihanan pienen prinsessan, oi että! Ihan, kuin joku lähisukulainen ois saanut vauvan, ihan tuli sellainen tunne, ensin jee-tunne ja sit itkua, surua siitä, että minulla itselläni ei ole lapsia, enkä tiedä, tulenko koskaan edes saamaankaan. Se Mies on hukassa :( Mistä löytyis mies, joka rakastais minnuu tällaisena, kuin olen? Mies, joka haluais vakiintua, eikä vain lirkutella huvikseen ja ajankulukseen.

Sain eilen uudistusta lääkitykseeni. Vähitellen lopetetaan masislääke ja tilalle joku toinen. Sain uuden iltalääkkeen ja kylläpä oli tehokas! Otin napit huuleeni jo seiskalta, ku odotin Frendien alkua ja hyvä, ku jaksoin silmiä pitää auki puoli kasiin saakka. Väsyolo tuli kyllä yllättäin. Olin kyllä joutunut ottaan kyläreissujen(2kpl eilen!) jälkeen yhden rauhoittavan, että silläkin saatoi olla vaikutusta.
Vaikka oli illalla kamalan väsynyt olo, siltikään ei tahtonut tulla sängyssä heti uni.
Yöllä heräsin siihen, että naapurissa hakattiin kepillä seinään! Heidän puolellaan seinä on jotain lastulevyä tai jotain, sillä kuluneen viikon aikana olen kuullut naulojen hakkaamista just tähän meidän väliseen seinään. No nyt ihan selvästi siellä hakattiin keskellä yötä kepillä seinään! Varmaan kuulu mun kuorsaus sinne saakka! hahahahaahh! Mitäs pitävät sänkyä seinän vieressä! Minähän nukun just niin, kuin itte haluan. Enkä aio tästä kyllä minnekään muuttaa pienen hakkaamisen  takia! Se on saakeli saletti!

Tänään tuli taas yksi kirja, HEP-opus: Muistojen huoneet. Ei ole kovin kaunis kansi, joten tätä opusta en käsissäni kauaa ihaile, vaan joutaa kirjahyllyyni odottamaan lukuvuoroaan. Miten se onkaan niin, että kirjojen kannet on mulle niin tärkeitä? Niiden pitää olla värikkäitä ja jollain tapaa kiehtovan kauniita ja piristäviä. Tässä on vain ruskeaa, punaista, mustaa ja valkoista, on vielä Loisto-pokkari ja minähän en oikein innostu pokkareista, että ennemmin kirjan pitäs olla kovakantinen. Pahan paikan tullen hankin kyllä pokkareitakin itselleni.
Huh huh huijaa, en jaksa enempää kirjoittaa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tunnustuksia











Tällainen tuli Roz:in blogista. Jee, mä osasin sittenkin lisätä tuon kuvan ja vielä linkin tuon tekstin alle :) Ihanaa oppia uusia asioita!!!
Käväsen syömässä puuron, mulla on lähtö puol kakstoista taas. Nyt on puuro syöty ja reilu puoli tuntia aikaa kirjoittaa tää teksti.
Elikkäs:

Tunnustuksen saajan on
-kerrottava linkin kera keneltä tunnustuksen sai
-paljastettava seitsemän faktaa itsestään ja
-laitettava tunnustus eteenpäin 15 blogiin

Paljastukset minusta:
1. Olen varsinainen maitokissa, vaikka olen sinkku, ostan kaupassa käydessäni vähintään 3 litraa maitoa, sillä pyrin käymään vain kerran viikkoon kaupassa.
2. Olen arka ja ujonen.
3. Haluaisin joskus soittaa jollekin ja jutella, mutta aristan soittamista :(
4. Joskus itken ja kaipailen menneitä ihastuksia, mies kerrallaan. Mietin heitä, että mitä silloin tapahtui, kun vielä pidimme yhteyttä/seurustelimme.
5. Rehvisivulla, jossa minulla on profiili, samaa sivustoa käyttää ex-miehenikin. Kun olen tehnyt hakuja miehistä, tämän ex-miehen profiili tulee aina eteen. En ole uskaltanut mennä hänen sivulleen, sillä en halua, että hän ottaa minuun yhteyksiä. Nyt ehkä voisinkin mennä, sillä minulla ei ole enää kuvaa profiilissani :)
6. Pelästyin menneen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun olkkarissa seinillä(kahdella seinällä) olleet kuksat ja lappikaulakorut kopisivat, kello oli silloin noin 00:50. Kukaan ei ollut olkkarissani, heräsin siihen kopinaan. En uskaltanut mennä olkkariin puoleen tuntiin! Kun menin, yksi kuksa oli lattialla! En ollut nähnyt unta! Mun luonani kummitteli!! :)
7. Olen kirjafriikki ja teen useimmiten ostoni huutonetin kautta. Nyt myös itsekin sinne laittanut muutamia asioita myyntiin, mutta mitään ei ole vielä huudettu minulta. Odotan rauhassa.

Tunnustus jatkaa matkaa seuraaviin blogeihin:

1.Vipsu
2.Hymytyttö
3.anni
4.Valkoinen kirahvi
5.Hanna
6.Susa

Enempää en ehdi blogeja etsiä, pitää pian kohta lähtee.
Mukavaa päivää ja kirjoitan vaikka illalla enemmän.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Kati Saurula: Koiruohon kaupunki

No niin, onnistuihan se kuvan saaminen tähän blogitekstiin. Eli pitää kopioida kuvan osoite url-kenttään ja kuva tulla tupsahtaa ruutuun.
Just sain kyseisen kirjan luettua, kirja on sädekirjana ja lähtee huomenna uudelle lukijalle Turkuun.
Otavan kirjapaino Oy, Keuruu, 2011, 288 sivua. Arktinen banaani on kustantamo.
Kun en osaa kirjainten päälle tehä ihmemerkkejä, niin kirjoitan ilman niitä.

Kirjan takakansiteksti ja sisältä lipakkeen teksti tässä näytiksi kirjasta:

Prokopjevin perheen loputon raadanta kolhoosissa päättyy uuden uljaan ydinvoimalan ansiosta, johon Jelena ja Victor pääsevät töihin tuhanisen muiden neuvostokansalaisten tavoin. Arki täydelliseksi rakennetussa Prypjatissa soljuu eteenpäin pienine iloineen ja unelmineen, elämä on tasaista ja säänneltyä. Jelena ja Victor suorittavat parhaansa mukaan heille annettuja tehtäviä, perheen tytär Nadja haaveilee koulutyönsä lomassa tulevaisuudesta ydinfyysikkona.
 
Tsernobyl(väkänen s:n päälle) 26.4.1986
Reaktio oli jo niin hillitön, että höyryn paine kasvoi normaalista 75 barista huimiin lukemiin. Irina tunsi, kuinka valvomon lattia alkoi täristä. Hän alkoi epäillä, ettei se mitä hän näki tehomittarissa, olisi totta. Epäluuloisena hän pohti, ettei tilanne ollut edes teoriassa mahdollinen. heille oli vakuutettu koko heidän uransa ajan laitoksen olevan maailman kärkitekniikkaa. Neuvostoinsinööri ja -tutkijat olivat kahmineet Nobelin palkintoja ja modernin tieteen saavutukset tuottivat koko maalle ylpeyttä. Miten näin siis voisi käydä? Irina yritti kuvitella jyrinää seuraavia tapahtumia, mutta ei pystynyt. Hetkeäkään hänellä ei käynyt mielessä, että he olisivat vaarassa.

Komea voimalakaupunki luhistuu voimalassa tehdyn epäonnistuneen kokeen seurauksena, mutta Prokopjevien tarina ei pääty siihen. Pahin on edessä vasta yli 20 vuotta myöhemmin, kun Nadjalle selviää, mitä hänen vanhemmilleen todella tapahtui.

Kirja tuli minulle perjantaina ja tänään sain luettua 11:29.
Alkuun mua otti kamalasti päähän, kun aikahyppyjä oli 1968 vuodesta 1983 vuoteen, sit 1982 vuoteen ja jopa 1979 vuoteen. Kirja sisälti lehtileikkeitä, joita oli sijoiteltu aina sinne tänne kirjaan. Lopuksi kirjassa kerrottiin sitten 2008 ja 2009 vuosien tapahtumista.
Voimalan tapahtumien kuvaus justaan ennen räjähdystä soljui sieluni silmieni ohitse, kuin hidastetussa elokuvassa ja vaan odotin, että milloin jytisee.
Jännää luettavaa tämä kirja oli, vaikka nuo aikahypyt ärsytti ja sekoitti lukemistani. Siis miksi ei voi kirjaa kirjoittaa LOOGISESSA aikajärjestyksessä, ilman mitään aikahyppyjä???
Sit kuitenkin ajattelin unohtaa suuttumuksen ja vain antauduin kirjan vietäväksi. Se muuten sitten veikin mukanaan, enkä olisi millään aina tahtonut jättää kirjaa käsistäni.
Eilen illalla jo meinasin lukea kirjan loppuun, vaan olin niin väsynyt eilisestä valvomisesta(toissa yönä heräsin jo kahdelta!!!!), että en tahtonut ymmärtää tahi nähä kunnolla tekstiä, kun silmät lupsuivat jo puoli kasilta niin kovasti. Puoli tuntia sen jälkeen luovutin ja läksin unille.
Loppujen lopuksi kirjasta jäi avartava lukuelämys, sillä kirja sisälti tarkkoja kuvauksia ennen räjähdystä ja räjähdyksen jälkeen ja siitä, kuinka kaupuki sitten evakuoitiin.
Tätä kirjaa kyllä suosittelen luettavaksi :)

perjantai 17. helmikuuta 2012

Mehevä perjantai

Olen taas virtaa täynnä!
Käväsin herättyäni postilaatikolla. Mennessä varaston oven edessä näin jotain pinkkiä. Luulin sitä ensin roskaksi. Kun pääsin lähemmäksi, se olikin kännykkäpussukka ja luuri. Tämän talon eräs asukas ja hänen miehensä olivat parkkiksella putsaamassa autoa ja huusin heille, että onko kännykkä tippunut? Kokeilivat taskujaan ja mies lähti tulemaan minua vastaan. Nainen huusi autoltaan, että justaan löytyi autosta kaksi vuotta sitten hukkunut kännykkä. Mies tuli luokseni ja annoin pussukan hänelle ja hän sanoi, että pitäs laittaa rautaketjulla se kii. Lunta vähän tuiskutti ja lähdin nopsaan käymään postilaatikollani.

Yllätys, yllätys: Postilaatikko oli täynnä! Sieltä löytyi peräti neljä kirjapakettia!!!!! Jihuuuuuu!!!!!
Sisällä, kun sain paketit auki, niin yksi kirja oli bc-sädekirja ja muut kolme oli huutonetin kautta hankkimiani kirjoja. Mikä ihana perjantai tänään onkaan! Yksi kirja oli kyllä hyvin pakattu:kirjekuori oli kokonaan läpinäkyvän teipin peitossa! Oli kyllä kestävä paketti ja kirja ol pussissa, ettei varmasti kastu. Kaksi kirjaa oli sitten vain kääritty pelkkään paperiin, bc-kirja oli kuplapussukassa. Olen tullut siihen tulokseen, että kirja pitää laittaa ennemmin pussiin, kuin pelkkään paperiin, sillä näin talvella paketit voi kastua postilaatikossakin. Mulla ainakin menee postilootaan lunta, vaikka on ihan ehjä loota.

Pääsin koneelle ja sain justaan palautteet annettua kirjoista, kun laitoin sitten luuriini herätyksen, sillä iltapäivällä ratkee eräs nettihuuto. Jätin luurin yöpöydälle ja pääsin tähän koneelle, niin samassa luuri soi. Tuntematon numero luki ruudussa. Mietin hetken, että vastaanko, mutta vastasin kuitenkin. Soittaja ol mies, joka on soitellut mulle jo vuodesta 2006 lähtien. En tiedä hänen oikeaa nimeään, on kaksi vaihtoehtoa nimelle. Hän on mua muutaman vuoden nuorempi ja omien sanojensa mukaan vapaa poikamies ja asuu kuulemma Jyväskylässä. Hänen kanssaan on niin rentoa jutella. Hän kyseli mun miesjutuista ja kerroin ja sit mä vuorostani kyselin hänen naisjutuistaan. Hänellä alkoi tänään viikon loma ja että hänellä on jotakin suunnitelmia. Kysyin, että onko menossa naisiin, niin sanoi, että ei. Sanoin, että kyllähän nuorella miehellä pitäs olla naisia, joita käy aina hoitelemassa. Hän sanoi, ettei ole ketään. Sit kyselin, että millainen hänen ihannenaisensa on ja hän kertoi.
Nopsaan meni reilu parikymmentä minsaa. Puhelun alkuun annatin tulla hänelle, että mä olen päättänyt, etten vastaa tuntemattomiin numeroihin, että olen niin vittuuntunut, ku luurissa lukee, että tuntematon numero soittaa, että vois kyllä soittaa numeron kanssakin. Hän sitten sanoi, että sehän on ihan jokaisen oma asia, että vastaako vaiko ei, ni sanoin, että asia koskee myös häntäkin, että en välttämättä aina vastaa, ku ei kerran suostu soittaan numeron kera. Hitto, että mua otti kupoliin, mutta sainhan nyt asian sanottua hällekin.
Olin nimittäin tässä reilu viikko sitten kilahtanut oikein kunnolla ja laittanut meilit parille miehelle, jotka aina silloin tällöin soittavat mulle ja tietysti sillä helvetin TUNTEMATTOMALLA NUMEROLLA. No, toisesta miehestä ei ole kuulunut YHTÄÄN MITÄÄN, mutta toinen laittoi pienen meilin, että ei ole soittanutkaan, että tuon takia just ei uskalla tavata mua, ku suutun niin herkästi. Hitto soikoon, kai nyt mulla on oikeus suuttua silloin, ku siltä tuntuu, eikä olla mikään helvetin hangon keksi!

No joo, asia unohdettu ja kuopattu. En jaksa ajatella enää yhtäkään miestä. Olkoon kaikki!

Taidan viettää koko helvetin viikonlopun ihan kotona vaan, vaikka sunnuntaina on jo laskiaissunnuntai. Äiteehän pyyteli käymään, mutta saa nyt nähä, jaksanko lähteä yhtään minnekään.

Hitto, ku piti muistaa nuo suuttumusmeilit, nyt laski mieliala, kuin härän häntä. Ilo kirjojen saamisesta on tiessään ja mulla posket helottaa kuumina.

torstai 16. helmikuuta 2012

Väsypalelua

Heräsin aamulla todella väsyneenä ja uupuneena. Olin nukkunut kymmenisen tuntia ja tuntui, ettei sekään riittänyt, mutta pakotin itseni pois sängystä.
Aloitin aamuni pitkällä lasillisella kylmää vettä ja lääkkeillä. Ei tehnyt yhtään mieli keittää puuroa, tai teetä. Sen jälkeen käväsin postilootalla ja sain pettyä, ei yhtään kirjaa, vaikka odotankin viittä eri kirjaa saapuvaksi. No, ehkä huomenna tulisi yksi. Tai sitten ensi viikolla. Pihaankin sai rämpiä, ku taas on niin lunta tullut. Eipä kiinnosta lumityöt, satoipa aamulla taas lisää.
Olen ollut koneella puoli kympistä saakka. Ennen kahtatoista tuli niin huono olo, että oli käytävä lämmäyttämässä kalasoppaa ja join lasillisen maitoa. Siinä mun ruoka. Tulin ihan ähkyyn jo tuostakin.
Olen päättänyt, että syön vain nälkään, en jatkuvasti mussutellen ja ne keksit jätän kyllä kauppaan, ne on mulle turmiollisia!
Koitin tuossa ottaa pienet päikkärit, ois ollut kolme varttia aikaa, ni 35 minsaa jaksoin olla sängyssä, ei tullut uni, paleli vain. No, sainhan edes pidettyä silmiä kii, mutta en osannut muuten rentoutua.
Nyt haen sumppia. Kaverina on kaksi palaa jälkiuuniruispalaa ja oikealla voilla, ku sitä vielä ol kaapissa. En laske kaloreita, enkä hiilihydraatteja, syön, että piristyisin, kun en ruoan kanssa syönyt leipää. Yritän lämmitellä kylmiä käsiäni lämpöisen kahvimukin ympärillä. Ulkona välillä paistaa aurinko ja välillä menee pilveen. Olisi ihana lenkkeilyilma, vaan en lähde minnekään tänään. Nautin vain kotona olosta ja tästä väsymyksen tunteesta.

Näin viime yönä ihan outoja unia: se superdieetti-Jutta seukkas mun lapsuudenystävän kanssa ja tää lapsuudenystävä kyseli minulta, että olenko mä nyt mustis? No en tod. Sit se lapsuudenystävä laittoi pienen huumepussin mun oikeeseen korvaan, ku men auto ohitte. Se auton kuski tietty huomas sen, pysäytti ja alkoi peruuttaa, se ol siviilipoliisi vielä.
Sit olin johonaki talossa hoitamassa lapsia, piti vaihtaa poikavauvalle vaippa, ku oli pissinyt vaipan ohi. Huoneeseen tuli iso hämähäkki ja tunsin, kuinka se kutoi seittiä mun ympärille.
Sit etsin vessaa ja isossa kylpytuvassa oli paljon kaappeja ja penkkejä ja vanhoja koulukavereita. Mulla ol menkat, eikä yhtään sidettä, tippoja vain valui ja mä melkein vollasin, että mun on saatava side jostain!
No sitten mun pit ruokkia joitakin tummaihoisia venäläisiä isoja ukkoja. Piti paistaa lihakimpaleita ja ne söi, kuin sudet raadellen. Mä itse en syö lihaa, kuin ihan satunnaisesti ja nuo lihakimpaleet oli unessa kauhistus!

Kamalan karsee uni! Siitä mä sitten heräsinkin niin helvetin uupuneena!

Joka ilta mä rukoilen ihania unia nähtäväksi, ni sitten viime yönä oli oikein painajaisten yö :(

Eilen paikallislehdestä katsoin, että Naisten Raamattupiiri ois huomenna jo päivällä. Saa nyt nähä, jaksanko mennä, vai onko jotain muuta mukavaa. Toisaalta ois niin ihanaa pitkästä aikaa mennä sinne, mutta huomenna sen sitten näkee.

Vähän helpotti tuo eka mukillinen sumppia ja leivät, piristi hiukan. Vielä on puoli mukillista sumppia. Join myös jääkaapista piimän loput.

Tällaista tyhjänpäivästä tämä saikkulaisen elo on, ei mitään ihmeitä tapahdu. Kuivaa jaaritusta vaan.


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Mä olen väsynyt

Haluisin mennä just nyt nukkumaan.

Aamusta lähdin kylille asioille, kun kaksi pakettia odotti postissa, sit piti käydä siellä apteekissa ja tietty siwassa tekeen ne vähät ruokaostokset. Kaupassa siellä alkupäässä on herkkuhyllyt ja ihailin niitä hetken, myyjäkin oli hyllyjen luona. Meitin siwassa on kapiat käytävät. Menin hänen ohitseen leipäpakettejen eteen ja sanoin, jotta ei herkkuja tänään, niin myyjänainen sanoi, jotta sähän olet nyt tiukkana. Sit kassaa ennen on lehtihyllyt, kassalla se kapula piippaili kokoajan, että asiakas odottaa hihnan tykönä, se kapula otti vinkunan minusta, ku olin plaraamassa lehtiä, mitä ostaisin. Huikkaisin vissiin kolmeen otteeseen leipähyllyä järjestävälle myyjälle, että väärä hälyytys. Sit olin jo kassalla, sain valkattua kaksi lehteä: Hyvä Terveys ja Kauneus ja terveys. Niissä oli niin ihanat kannet. Sanoin myyjälle, että kun en herkkuja ostanut, niin sitten kaksi lehteä edes. Muut ostokset olikin vain viiliä, leipää, maitoa, tomaattimurskaa ja tonnikalaa ja pakastekalaa. Ostin kalajuttuja oikein useamman, jottei heti lopu ja sain pakastekalaa vielä pakkaseenkin. Joskus iskee vaan sellainen into, että on ostettava ruokaa pakkaseenkin, ei tarvii montaa kertaa viikossa käydä ruokakaupassa.

No sitten kun tulin kotiin ja pääsin aukaiseen tädin lähettämää pakettia. Paketti oli maanantaina tulleen kirjeen mukaan ihan vain mun mielen piristeeksi. Siellä oli hujuhajupullo(ihana tuoksu!), samaa sarjaa vartalovoidetta. Ne ol sellaiset pienet putellit, että mahtuu vaikka meikkilaukkuun, jos on tarvis, ainakin se hujuhaju. Sit siihen samaan sarjaan oli vielä pieni paletti(kolme eri sävyä) huulipunaa ja pikkanen sivellin. Sit oli sellaiset jänskät sukat 100% kampapuuvilla, Natural on merkki. En ole aiemmin nähnyt moisia sukkia, varmaan ihanat jalassa. No sit oli pesusienipussukka, läpinäkyvä, jonka reunoilla oli ihanan keltanen kanttinauhoitus. Siellä ol kolme erityylistä pesusientä. Mutta mikä hurmaavin yllätys oli se, että pussukassa oli myös Fazerin sinistä suklaata Lontoorae-jutskana! Piti heti soittaa tädille ja kiittää paketista. Kerroin, kuinka olin kaupassa tiukkana, että ei mitään herkkuja, ni sit hänen lähettämässään paketissa olikin Ihana Suklaalevy! Nopsaan meni melkein tunti luurissa, ku viimeksi juteltiin kuukausi sitten. Silloin hän puhui ja minä kuuntelin. Nyt hän sai kuunnella mun selostuksiani :)
On se kyllä ihanaa, että sain itselleni kolmannen tädin. Hänestä sain tietää, tai siis häneen tutustuin vasta elokuulla, kun isän äiti nukkui pois ja minä kirjoitin, vielä mummon kuolemasta tietämättömänä, heinäkuun loppupuolella, ihkaekan kirjeen isän siskolle ja sitten hän soitti minulle. Siitä lähtien olemmekin pitäneet yhteyttä. Jännällä odotan ja toivon jo pikku hiljaa oikeaa tapaamista.

Syy siihen, miksi olen nyt väsynyt, on se, että mä nyt klikkailin tuolta explorerin suosikit-kansiosta kaikki kivoimmat blogit tänne blogspotiin seurantalistalle. Nyt mulla onkin peräti 17 blogia seurannassa, suurin osa kirjablogeja. En ole vieraillut kyseisissä blogeissa tänä vuonna, kun vaihdoin tähän firefox mozilla-selaimeen. Nyt olisikin sitten seuraavana urakkana käydä lukemattomat jutut nuista kivoista blogeista läpi. En vaan taida tänä iltana jaksaa. Mä tunnen oloni niin kamalan väsyneeksi tuon kylällä käynnin jälkeen. Ei edes mukillinen kahvia auttanut. Tänään en muuten keittänytkään, kuin yhden mukillisen. Tuo kahvi kun pistää kurkkuun sellaisen ilkeen tunteen, ihan kuin närästäis :( Sillä mä käytänkin välillä samarinia ja tänään ostin apteekista rennie-paketin. En vaan halua mennä lääkäriin, kun nuokin auttavat. Pitäs vaan osata välttää ruokia ja juomia, jotka aiheuttaa sen ilkeen tunteen kurkkuun.

Tänään tein jopa kunnon ruokaa.
Ainakin viikon verran söin ensin pinaattilettuja ja sit oli verilettujen vuoro. Tällä viikolla muutoinkin syönyt aika heikonlaisesti, kun ei oikein ollut, mitä syödä. Eilen illallakin keitin puuroa, aamulla keitin samaa puuroa. No sit päivällä kuorin kaikki potut, mitä mulla ol ja porkkanat, pistin isoon kattilaan ja viskasin sinne paketillisen, eli neljä palaa, alaskanseitiä. Keitin niistä keiton ja mausteeksi vain suolaa ja kyllähän oli hyvää, pitkästä aikaa KUNNON ruokaa :)

Taidan oikasta hetkeksi sängylle, nollaaman tämän päivän touhotuksia. Seiskalta alkaa sit Frendit, jos huvittaa katsoa. Niin ja ysiltä alkaa kakkoselta se uusi kotimainen sarja, olikohan se Firma nimeltään. Pitää katsoa, millainen on, ku se Karjalan kunnailla sitten loppui viikko sitte, nyyh :(
Heippa!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Olen täällä taas

Hepsutikeikkaa vaan! Tännehän sitä tuli taas eksyttyä, kun sähköpostista löytyi ihkaeka kommentti täällä blogissani. Aika jänskää, että ne näkyy sähköpostissa viestinä ne kommentit. No, mitäs tuo haittaa, vaikka näkyykin, onhan sitten kommentit tuplana luettavissa.

Tänään vietetäänkin meillä vesikatkosta, joka alkoi ysiltä ja kestää sen 5-6 tuntia. Ajatella, että katkos on ensimmäinen laatuaan täällä mun muuttoni jälkeen ja minä sentään muutin jo 1996 tähän asuntoon. Viime viikolla tuli tosiaan se lappunen postissa ja siinä ol, että  käyvät näiden kahden talon kakkosasunnoissa tekemässä jotain remppaa tai jotain, no, onneksi mä en asu kakkosasunnossa, joten saa olla rauhassa. Mut mistäs sen tietää, vaikka tulevatkin killuuttelemaan ovikelloa. Ensimmäinen puolitoista tuntia mennyt. Mä otin eilen vettä muutamiin astioihin ja vissypulloihin jääkaappiin, ihan ku mä nyt kuluttaisin ihan kamalasti vettä näiden tuntien aikana, mut eihän sitä koskaan tiedä, mitä eteen tulee.

Eilen tosiaan tuli jotain mun eteeni! Mietin, että kertoisinko tästä täällä blogissa, mutta pistetään menoksi nyt kuitenkin. Enpäs sanonut: sanoi Annie Lennoxi :) Hih hah hei!

Mut hei, ennenkuin kerron tuosta asiasta, täytyy mun ihmetellä, että Kuinka voi olla mahdollista, että facebookista on tultu mun tänne blogiini??? Näkyi tuolla tilastoissa. Mitään en facebookissa ole linkannut tänne blogiin, vihjasin vain, että olen tehnyt uuden blogin itselleni, en edes kertonut, että minne. No, enivei!

Niin siitä eilisestä. Mitä siitä kertoisin? Pitää vähän miettiä ensin

No niin, eli iltasella tulin istumaan koneelle. Oli suunnitelmissa sulkea koko kone jo siltä päivää. Kuitenkin mun näppejäni syyhysi niin, että piti tehä visiitti sättiin. Hetken aikaa siellä viestejä lukiessani mua moikkasi siellä nimmari ja ajattelin, että hän on vaan joku, jonka kanssa olen joskus aikoja sitten muutaman moikkausviestin laittanut. Vähän töksäytellen ja vittuillen laitoin viestejä kyseiselle miesnimmarille. Sit kysyin, että kuka on, ku kertoi, että on samalta paikkakunnalta, jossa mä asun, mutta hällä ol nimmarissa nykyinen olinpaikkansa. Hän vihjasi, että ollaan vanhoja tuttuja. Sit kertoi nimikirjaimensa, eka etunimen ja toisessa viestissä sukunimensä. Mä olin het, että voi helvetti sentään, ei kait taas tämä mies! Kysyi mun kuulumisia, mutta mä en vastannut. Mua alkoi itkettää ja meinasin lähtee koneelta pois ja sulkee koko koneen. Istuin kuitenkin tuolilla, mutta kääntyneenä koneelta pois ja itkin. Mun teki mieli huutaa!
Sit kysyin, että onko hän Se(etunimi) ja laittoi vain kysymysmerkkejä. Tein lisäkyssärin ja sanoi, että on. Ja mä itkin vuolaasti! Vanha haava aukes uudestaan ja nyt paljon syvemmältä, kuin edellisellä kirjoittelukerralla, joka tapahtui tuossa 3-4 viikkoa sitten,vissiinkin.

Mä tein sen, avasin sanaisen arkkuni hänelle. Kerroin, että kuinka häntä rakastin silloin joskus kauan sitten, että saattoiko hän edes arvatakaan, kuinka paljon rakastin. Hän sanoi, että kyllä hän tiesi.
Tutustuimme sinä vuonna, kun muutin tänne ja meillä ol pientä sutinaa muutamiin otteisiin sinä vuonna.
Sit aina sattumalta kohdattiin jossain, mutta ei seurusteltu. Kunnes tuli eräs vuosi ja hän tuli kuvioihin takaisin, kun seurustelin silloin yhden miehen kanssa ja olimme baarissa tän silloisen mieheni kanssa ja tää sätissä nyt ollut mies näki meidät. Sithän mä jätin sen miehen ennen vuoden vaihdetta ja suhde tähän eiliseen mieheen lämpeni. Jonkin aikaa sitä kesti ja HUPS! Mies katosi kuvioista!

Eilen kerroin miehelle, kuinka jäin kaipaamaan häntä silloin ja hän sanoi, että oli silloin nuori ja oli menohaluja.
Voi miten huojentavalta tuntui kertoa silloiset tunteensa(tunteet, jotka vuosia sitten hautasin syvälle sydämeeni), miehelle, jota silloin rakastin. Vaikkakin kertominen tapahtui nyt, yli 10 vuoden jälkeen, mutta mä uskalsin kertoa! Ja mä itkin, siitä itkusta ei meinannut tulla loppua millään! Mutta saatan kyllä sanoa, että tuo nuiden asioiden kertominen auttoi mua Todella paljon! Sitä ei voi sanoin kuvata, kuinka rikkinäiseksi mä silloin jäin, kun hän vaan katosi kuvioista! Silloin mun oli vain yritettävä unohtaa hänet, työntää muistot kauaksi syrjään, sydämeni pimeimpiin sopukoihin.

Hän kertoi sitten omista asioistaan ja yritin vuorostani auttaa häntä, sillä hän oli auttanut mua. Ihan, kuin olisimme olleet psykologeja toisillemme! :) Voi, kuinka ihanalle tuntui, kun sitten saatoimme muistella hymyssäsuin menneitä hulvattomia hetkiä ja vähän kinasteltiin, että mitä tapahtui milloinkin. Minä vein voiton.

Meinasin kirjoittaa miehelle, että nyt mä sain vihdoinkin päätöspisteen asialle, mutta sit hän yllätti minut kysymällä, että millois jatketaan? Olin ollut valmis sanomaan miehelle hyvät jatkot, mutta kysyinkin, että haluaako hän jonkun tietyn päivämäärän ja ajan.

Näin hänestä viime yönä unta. Hän teki minulle ruokaa ja mun läheisiä oli mukana myös. He olivat hyvin epäileväisiä, että mitä mies oikein meinaa. Näin unessa myös taas mummoni.

Nyt tuli taas itku :´´( Kamalan kova ikävä mummoa!!!!!!!!!!!!!! Olin mummolleni omaishoitajana 11 vuotta sitten ja hän opetti minut kutomaan sukkia :) Vaikka tuo kyseinen aika omaishoitajana oli rankkaa, niin siltikin vaalin sydämessäni lämmöllä ja rakkaudella niitä kuukausia.
Aina välillä, joko ruokaa laittaessani, tai kutoessani, muistan mummoni ja moikkaan häntä, että näkeekö hän minut nyt?
Voi elämä sentään, kuinka muhun sattuu!!!!!!!!!!!!!!!!

Aika ei ole vieläkään parantanut haavoja, sen huomaan. Kirjoittaminen auttaa mua työstämään asioita taas himpun verran pidemmälle.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Uuden blogin ihastelua

Juu, mä en osaa nyt lähtee omasta blogistani pois ollenkaan. Ihastelen vain tätä etusivua. Ihan tarkoituksella otin noin värikkään blogipohjan ja tekstikin vielä niin kivan räikeetä, ihan vain itteni takia. Piristäähän se värikäs blogi mieltä, vaikka tämä, missä kirjoitan tätä tekstiä, ni tää on kyllä suoraan sanottuna ankea! Saisivat kyllä keksiä jotain väriläiskää tähänkin sivulle!

Niin, mä kävin siellä kylällä ja kävin vain postittaan kirjat. Niitä lähtikin nyt sitten kolme, eli nuiden aiemmassa kirjotuksessa mainitsemieni kirjojen lisäksi läks matkaan vielä Elizabeth Adler: Kesä Toscanassa.
Kyllä mulle tuli itku silmään, kun kirjoitin Historiantutkija-opuksen vapautusilmoitusta. Se oli jotenkin niin muistorikas viikko, kun hankin kyseisen kirjan omakseni Jyväskylästä. Vaikkei kirja itsessään maksanut, kuin reilu 4 euroa, niin siinä kirjassa on tunnearvoa. Toivoin kirjalle kontrolloituja vapautuksia ja jos ei kirjalle löydy lukijoita enempää, niin laitoin toiveen, että kirja lähetetään mulle takaisin, ettei se jää minnekään lojumaan, tai joudu roskiin.

Huomenna meillä on vedenjakelukatkos, alkaa aamuysiltä ja kestää 5-6 tuntia! Viime viikolla tuli postin mukana kirjelappunen asiasta. Piti laittaa ittelle kännykkään illalle muistutus, että muistan ottaa vettä astioihin jonkin verran, ettei ihan kuivin suin tartte olla. Suunnittelin kylläkin, että lähden huomenna jonnekin, vaikka kirjastolle viettään aikaa, mutta saa nyt nähä. Tänään ku kävin kylällä, niin mua ei huvittanut käydä apteekissa hakeen lääkkeitä, vein nimittäin viime viikolla reseptin sinne, että tilaavat mun kaipaamiani tabuja, sillä niitä ei koskaan ole siellä varastossa. On mulla niitä lääkkeitä vielä muutamaksi päiväksi, joten ehkä huomenna tai keskiviikkona, tai jopa torstaina on edessä kyläreissu taas. En mä käynyt tänään edes kaupassakaan, halusin vain nopsaan pois kylältä. Jotenkin ällötti. Minusta on kyllä tullut oikea kotikissa, tai kotihiiri mieluumminkin.

Kun postitin tänään kolme kirjaa, ni ku parkkikselta kävelin postilaatikolle, niin siellä oli Wiener nougat-rasia. Ihmettelin, että ei siellä kyllä suklaata voi olla, että rasia oli liian luhmuinen ja kärsinyt. Sisälle kun pääsin, niin paketista ilmestyi kirja: Tjomanin lapsuus, vuodelta 1955, bookcrossingista HEP-opus, eli taas mulle tuli yksi aarrekirja lisää, rakastan nimittäin vanhoja kirjoja! Tai en mä sillai Rakasta Rakasta, mutta onhan ne ihan kivoja aarteita lukea. Oikeesti mä olen helkutin tarkka siitä, millaisia kirjoja luen, tai ostan. Mulle on tärkeetä kirjan kansi. Eilenkin tein huudot peräti neljästä huutonetin kirjasta, joissa on kaikissa ihanat kannet ja joita olen seurannut huutonetissä pitkän aikaa ja eilen oli sitten sellainen päivä, että ratkesin. Kait mulla men niihin kirjoihin jotain 50 euroa, mutta sou vat!!!! Mä olen nyt niin piristyksen tarpeessa ja ne kaikki kirjat ovat vielä oikeita kovakantisia kirjoja, ei mitään pokkareita.

No juu, lopetan tältä erää. Heippa!




Täällä ollaan!

Tulin nyt tänne blogspotiin aloittamaan uuden blogin näin maanantain kunniaksi. Tänään on oikeastaan pieni juhlapäivä, sillä olen harrastanut nyt tasan 8 kuukautta bookcrossingia. Aloitin sen siis 13.6.2011. Tänään on lähdössä kaksi kirjaa maailmalle, Elizabeth Kostovan Historiantutkija ja Johanna Hulkon Säkeitä Pietarista. Pian lähden niitä postittamaan kylälle.
On kyllä ihan jänskää aloittaa uusi blogi uudessa paikassa. Mua niin harmitti, kun yritin laittaa yhteen blogiin kommenttia tässä aamulla ja se ei onnistunut, ni silläkin halusin vaihtaa tänne blogspotiin. Että näin!